Jeesuksen Kristuksen syntymäpäivää vietetään tässä kuussa kaikkialla maailmassa. Muutaman tunnin ajaksi maailman ihmiset lakkaavat puhumasta satelliiteista,raketeista ja sodista. Muutaman tunnin ajan he puhuvat rauhasta maan päällä ja hyvästä tahdosta ihmisten kesken. He vaihtavat lahjoja keskenään ja keskustelevat Rauhanruhtinaasta(Jeesuksesta).Jeeus on meidän Vapahtajamme ja Pelastajamme.
Jumala rakastaa meitä kaikkia niin paljon että lähetti tänne maanpäälle ainoan Poikansa,jottei yksikään joka Häneen uskoo,hukkuisi,vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Jeesus on meidän paras joululahjamme,ilman Häntä meillä ei olisi toivoa,pelastusta. Hän syntyi maailmaan meidän Vapahtajanamme ja Pelastajanamme. Hän Ristillä sovitti verellään meidän syntimme.

Kuvittele näkymää Beethelemissä 2000 vuotta sitten. Se oli öiden yö ja kuitenkin se alkoi kuten kaikki muut sitä edeltäneet yöt.

Mutta siitä oli tuleva historian mahtavin ja merkityksellisen yö. Se oli yö joka voitti pimeyden ja toi mukanaan päivän,joka ei enää koskaan vaihtuisi yöksi. Se oli yö jolloin  Jumala lähetti maailmaan Hänet ,joka on "mmailman valkeus". Loistakoon Hänen valkeutensa myös sinun elämässäsi tänä joulun aikana.

"Minä olen maailman valkeus,joka minua seuraa,se ei pimeydessä vaella,vaan hänellä on oleva elämän valkeus."

Kun otat/olet ottanut Jeesuksen vastaan elämääsi sinä vaellat tässä valkeudessa, et enää pimeydessä.

Joh. 12: 41 Jeesus sanoo: ”Minä olen valo, ja olen tullut maailmaan siksi ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.” Vaeltakaamme tässä valkeudessa päivittäin.

1Joh. 1: 5-10: "Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus, ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä. Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valehtelemme emmekä tee totuutta. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä."

 

1Tess. 5:5-8: "Sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia. Älkäämme siis nukkuko niin kuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit. Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat. Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo."

 

Ef. 5:8-14: "Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina - sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä - ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle; älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin, nuhdelkaakin niistä. Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät; mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi on valkeutta."

Mt. 5:14-15: "Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampun jalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville."

 

2Kor. 4:2,6: "vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä... Sillä Jumala, joka sanoi: 'Loistakoon valkeus pimeydestä', on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoista, levittäisi valoansa."

Lähde: Billy Graham: Tänään on toivoa