BAN KI-MOON EI OPI KOKEMUKSISTA
Yhdistyneitten kansakuntien pääsihteeri Ban Ki-moon aloitti tiistaina kierroksen Lähi-Idässä ja vierailee Jordaniassa, Israelissa, palestiinalaishallinnon ja Gazan alueilla. Israelissa hän tapasi presidentti Shimon Peresin, pääministeri Benjamin Netanyahun ja ulkoministeri Avigdor Liebermanin ennen kuin vietti keskiviikkoiltapäivän Mahmud Abbasin kanssa Ramallahissa. Kierroksen aikana hän vieraili myös Sderotissa ja Gazassa. Ki-moon tulee myös pitämään juhlapuheen vuosittaisessa Herzliyan poliittisessa konferenssissa Tel Avivin pohjoispuolella. Kierroksen päämääränä on paitsi Syyrian tilanteen käsitteleminen, myös pysyminen ajan tasalla Israelin ja palestiinalaishallinnon välisistä rauhanneuvotteluista. Israelin ja palestiinalaishallinnon neuvottelijat ovat viime viikkojen aikana tavanneet viidesti Jordaniassa yrittäen elvyttää rauhanneuvottelut.
Lehdistökonferenssissa Ammanissa tiistaina YK:n pääsihteeri vaati Israelilta “eleitä” neuvottelujen käynnistämiseksi. Hän lisäsi, että “tietenkin edellytetään myös, että palestiinalaisten johtohahmot saapuvat keskustelupöydän ääreen". Abbasin vaatimus tässä yhteydessä on, että Israelin täytyisi vapauttaa vankeja ja luopua tarkastusasemista Juudeassa ja Samariassa (Länsirannalla). Tiedotusvälineitten raporttien mukaan Israel suunnittelee “eleitä” myös taloudellisella alueella, aikoen hyväksyä useita rakennusprojekteja Gazassa. Israel on rajoittanut rakennusmateriaalien maahantuontia Gazaan, koska Hamas on käyttänyt niitä maanalaisten komentokeskusten ja hyökkäystunnelien rakentamiseen.
Kommentti:
Yksi mielenvikaisuuden määritelmistä on, että tekee täsmälleen samalla tavalla yhä uudelleen, odottaen erilaista lopputulosta. On vaikea välttää tätä määritelmää pohdittaessa kansainvälisen yhteisön toimintatapoja rauhanprosessin yhteydessä. Viimeiset kaksi vuosikymmentä Oslon sopimuksen jälkeen ovat perustuneet periaatteelle, jota usein kutsutaan nimellä “maata rauhan vastineeksi”, mutta jota myös voitaisiin kutsua nimellä “myönnytyksiä rauhan vastineeksi". Viimeiset kaksi vuosikymmentä voidaan nähdä yhtenä suurena Israelin myönnytyksenä. Mihin se onkin johtanut, ei ainakaan rauhaan.
Ennen Oslon sopimusta juutalaiset matkustivat Betlehemiin, Jerikoon ja Ramallahiin ostoksille ja nauttimaan ravintoloiden tarjonnasta. Nykyään juutalaiset tuskin uskaltavat vierailla Öljymäellä Jerusalemissa alueen arabien vihamielisyyden vuoksi. Palestiinalaishallinto hyväksyy ja ylistää “aseellista kamppailua” eli terrorismia, ja koska se hyväksytään maailmanlaajuisesti “maltilliseksi ja järkeväksi rauhankumppaniksi", se voi nykyään myös käyttää politiikan, akatemian ja talouden alueita juutalaisvaltion demonisoimiseen.
On totta, että olosuhteet muuttuvat, ja se mikä ei ennen ole toiminut, saattaa toimia tänään. Mutta kun katsotaan miten palestiinalaishallinto suhtautuu konfliktiin, se ei rohkaise optimismiin. Oikeaksi todistamisen taakka on niiden harteilla, jotka puolustavat sitä metodia, että myönnytykset toimisivat nykyään.
Usein sanotaan, että Israelin täytyy tarjota rauhantahdon eleitä vahvistaakseen Abbasia ja estääkseen Hamasia kaappaamasta valtaa. Mutta “eleet” merkitsevät kasvavia turvallisuusriskejä israelilaisille. Vangit on vangittu, koska he ovat osallistuneet terrorismiin. Tiesulut ovat paikallaan ehkäistäkseen terrorismia. Käytännössä kaikki aikaisemmat Israelin eleet ovat johtaneet lisääntyneisiin hyökkäyksiin juutalaisia vastaan. Kun “eleet” vaarantavat israelilaisten turvallisuuden, miten kukaan voi väittää, että sellainen metodi edistää rauhaa? Ovatko israelilaisten hengenmenetys se hinta, jonka kansainvälinen yhteisö vaatii pitääkseen Abbasin vallan kahvassa? Israelilaisille on hyvin vähän merkitystä sillä, pitääkö maailman yhteisö omista tarkoitusperistään käsin Abbasia maltillisena. Hinta on yhtä raskas kantaa, joutuupa sitten maltillisen tai kiihkomielisen hallitsijan hyökkäyksen kohteeksi.
Olisi jo korkea aika kääntää kelkka ja vaatia palestiinalaishallinnolta “eleitä”, eikä vain sitä, että he “saapuisivat keskustelupöydän ääreen". Jollei heiltä odoteta sitä, maailma antaa ymmärtää, että heidän käytöksensä on hyväksyttävää. Eikä se todellakaan ole sitä.
Kommentit